Ryhmissä toimivat lastentarhanopettaja jaluokanopettaja
sekä tarvittaessa
lastenhoitaja, kouluohjaaja,
resurssiopettaja
ja erityisopettaja.
Orkola ja Silokangas 2014
Oppilaiden oppimista tuetaankäyttämällä monipuolisiatyötapoja ja opetusmenetelmiäsekä erilaisiaoppimisympäristöjä.
Orkola ja Silokangas 2014
Joustavassa esi- ja alkuopetuksessaoppilailla on mahdollisuus edetäopinnoissaan omien tietojensa,taitojensa ja tuen tarpeidensa mukaan.Esi- ja alkuopetuksen tavoitteidensaavuttamiseen oppilailla onyksilöllisesti ja joustavasti aikaakahdesta neljään vuoteen.
Orkola ja Silokangas 2014
SEMINAARIN KOULUN ESI- JAALKUOPETUSTA TOTEUTETAANKOULUN MOLEMMISSA YKSIKÖSSÄ:
Orkola ja Silokangas 2014
SEMINAARIN KOULUSSA
JA OJOISTEN LASTENTALOSSA.
ARVIOINTI
Oppilaiden opinnoissa edistymistäseurataan joustavan esi- jaalkuopetuksen arviointiperusteidenavulla. Jokaisella lapsella on omaOppilaan polkunsa.
Joustavan esi- ja alkuopetuksenarviointikäytännöt on kirjattu