•Hallitus- ja oppositiopuolueiden 23.3. Sosiaali- ja terveydenhuollon(sote) linjaus merkittävä: 5 sote-alueen järjestämisvastuu, kunnilletoteutusvastuu, rahoitus kunnilta ja valtionosuudet kunnille. Erittäinpaljon auki olevia asioita. Aikataulu äärimmäisen tiukka: kesäkuussalausuntokierrokselle, lakiesitys eduskunnalle syksyllä, voimaan1.1.2017. (erillinen dia)
•Kuntarakennelain muutos = ns. pakkoliitoslaki sisälsi ongelmiaperustuslain näkökulmasta. Oli luontevaa, että hallitus luopui esityksenantamisesta. Kuntaliitto otti tämän vuoden tammikuussa hallituksentyövaliokunnassa selkeän kielteisen kannan pakkolakiin.
•Kovin monta kuntaliitosta ei ole odotettavissa lähiaikoina, paitsitalouskriisikunnista Tarvasjoki, Lavia ja Jalasjärvi (kaikki 2015 alusta)sekä vapaaehtoiselta pohjalta aiemmin päätetty Maaninka-Kuopio sekävireillä noin 40 selvitystä kesken, joissa noin 150 kuntaa, joista tuskinmonta liitosta syntyy.
•Valtionosuusuudistus eduskunnan käsittelyssä.Ikärakenteen/sairastavuuden muutos sekä tasaus suurimmatmuutokset. Viime vaiheessa (Halke 10.4.) liiton vaatimia korjauksia.Ongelma toteuttaa uudistus samaan aikaan suurtenvaltionosuusleikkausten kanssa.